Olen Rami Koivisto ja asun Askaisissa. Haluan olla mukana vaikuttamassa omaan asuinympäristööni ja sen tulevaisuuteen lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Tulen kaikkien ihmisten kanssa toimeen, olen luotettava ja vastuuntuntoinen kuntapäättäjä. Juuri siksi olin ehdolla kevään 2021 kuntavaaleissa Maskun Kokoomuksen ehdokkaana.

Syntynyt Kaarinassa 1974. Asunut Askaisissa vuodesta 2008.

2 lasta
Eronnut

Kokemus kuntapolitiikassa

2. kauden kunnanvaltuutettu
Kokoomuksen jäseneksi liityin joulukuussa 2020

Luottamustoimet

2023

Teknisen lautakunnan puheenjohtaja
Varsinais-Suomen maakuntavaltuuston jäsen

2021-2022

Varhaiskasvatus- ja opetuslautakunnan varapuheenjohtaja
Teknisen lautakunnan varajäsen
Varsinais-Suomen maakuntavaltuuston jäsen

Kuntavaaleissa 2021 uudelleen valituksi valtuustoon 65 äänellä
Liittyminen Maskun Kokoomuksen valtuustoryhmään
Oman valtuustoryhmän lakkautus
Ero Varhaiskasvatus- ja opetuslautakunnasta

2020

Varhaiskasvatus- ja opetuslautakunnan varapuheenjohtaja
Demokraattinen valtuustoryhmä

2017-2019

Perustin oman valtuustoryhmän nimeltään Demokraattinen valtuustoryhmä.
Ero SDP:stä vuonna 2019.
Valtuutetuksi minut valittiin vuonna 2017 SDP:n jäsenenä 85 äänellä.

Harrastukset

  • Askaisten kyläyhdistyksessä hallituksen jäsenenä 2012-2022 ja kyläyhdistyksen Askastelaine -lehden taittajana
  • Askaisten Kurkkuseurassa 2012-2022 mukana järjestämässä vuosittaiset Askaisten Kurkkumarkkinat joka elokuun toisena lauantaina. Vuonna 2023 on järjestyksessään 40. markkinat!
  • Askaisten koulun vanhempainyhdistyksen Askiko ry:n puheenjohtajana 6 vuotta vuosina 2012-2017
  • Uteliaisuuttani kokeilen miten onnistuu ilmaperunoiden viljely  www.tfnp.fi #tfnp #goldilockprime

Koulutustausta

  • Mekatroniikan mekaanikko 1996, Turun Ammattioppilaitos
    • työharjoittelu Wärtsilä Diesel Turku
  • Viljelijä 1994, Tuorlan maatalousoppilaitos, Piikkiö
    • ylioppilaspohjainen viljelijälinja
    • työharjoittelu Turun Kaupungin maatilat, Artukainen
  • Ylioppilas 1993, Tuureporin lukio (Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio)

Työelämä

Emmegi Scandinavia Ab, Finland Branch
Alumiinintyöstökoneiden myynti Suomessa ja Virossa.
Vuodesta 2020 –
www.emmegi.com

Anc Oy
Alumiinintyöstökoneiden myynti Suomessa ja Virossa.
Vuodesta 2000 – , jossa yrittäjänä vuodesta 2003

Tutustu yritykseeni ja verkkokauppaamme kotisivuillamme www.anc.fi 

Painoprisma Oy
Stiftaaja
1996-2000

Kirjapainon jälkikäsittelyssä sitomotyöntekijänä stiftauskoneenkäyttäjänä. Koneella siis nidottiin taitetut paperiarkit yhteen ja lopuksi leikattiin oikean kokoiseksi. 2-vuorotyö.

McDonald’s Eerikinkatu, Turku
Ravintolatyöntekijä
1993-1995

Opiskelun ohessa hampurilaisten paistoa ja salitöitä yleensä keskiviikkoisin ja viikonloppuisin. Aina oli pimeää kun lähdin töistä ja torstaiaamuisin väsytti todella pahasti materiaalitekniikan tunnilla.

Kesätyöt

Olen tehnyt kesätöitä 12 -vuotiaasta asti. Ensimmäisiä kesätöitä tein Piikkiössä mansikkapellolla sen verran, että sain kaverini kanssa ostettua Kaarina Centeristä virvelin. Sininen Krokodil -viehe jäi kiinni Piikkiönlahden kaislikkoon.

Seuravana kesänä puutarhatyöt jatkuivat Merivaaran Kauppapuutarhassa, Piikkiössä, jossa tein pääasiassa pahvisia kurkkulaatikoita ja pudottelin valmiita laatikoita luukusta alas pakkaamoon. Muutamana päivänä keräsin kurkkuja ja tomaatteja.

Vuonna 1988 autoin isoisääni talonmiehen töissä kuukauden verran Turussa Läntisellä Rantakadulla ja niillä rahoilla ostin vastusteluista huolimatta Turusta Wihanto Oy:ltä JVC:n stereot. Talonmiehen töitä tein aina välillä kesän jälkeenkin osoitteessa Linnankatu 29.

Seuraavina kesinä olin töissä Kaarinassa Ruokavaraston kassalla, Turun Kaupungilla talonrakennusosastolla timpurin apulaisena. Ilmaisjakelulehtien jakelua Turussa Pohjolassa ja Piikkiön Essolla vierähti yläasteen jälkeen koko kesä vuonna 1990.

Vuonna 1992 kokeilin myös puhelinmyyjän uraa sotamatrikkelien myynnissä. Yritys sijaitsi Tuureporinkadulla sopivasti koulun läheisyydessä, joten koulupäivän jälkeen oli helppo mennä töihin muutamaksi tunniksi. Työ oli kyllä alkuun mielenkiintoista ja vähän siitä tienasikin. Useamman puhelun ja toimituksen jälkeen sitä vain huomasi tietynlaisen kaavan palautusten suhteen. Jätin työt kahden viikon jälkeen moraalisista syistä. Ansioilla sai kylläkin muutaman kurssikirjan kustannettua.

Vuosina 1992-1993 olin Kuusiston Linnanraunioilla kaivajana. Tähän työhön sain vinkin yläasteen historian opettajan sijaiselta, joka kertoi, että heillä on usein opiskelijoita töissä arkeologisilla kaivauksilla. Näillä kesätyöansioilla sain kustannettua itselleni ajokortin ja lukion kurssikirjat. Tosin ilmeni, että ruotsinopettajani ei vaatinut uusia kurssikirjoja joka kurssille, vaan käytimme koko lukion ajan ainoastaan 1. kurssin kirjaa, jonka luimme kannesta kanteen. Onneksi sain myytyä jo ostetut kirjat.

Vuoden 1996 kesällä vierähti pari viikkoa turkulaisessa konepajassa cnc-koneistajana koulukaverin hommattua paikan. Konepajalta siirryin vielä samana kesänä huoltotöihin kun sain kesätöitä Hansaprint Oy:llä huollon kesähessuna.